Millainen rakennus syntyy, kun sen tulevien käyttäjien maailma otetaan osaksi arkkitehtuuria? Entä mitä tapahtuu, kun lapsen oma piirustus saa pysyvän paikan julkisivussa?

Kuopion Männistössä päiväkodin sokkelia kiertävät puput, eläinhahmot, jäätelötötteröt ja muut lasten piirtämät kuvat. Osa erottuu jo kauempaa, toiset löytyvät vasta läheltä katsomalla. Katse alkaa vaeltaa betonipinnassa, pysähtyy tuttuun hahmoon ja jatkaa seuraavaan. Tekisi mieli kumartua lähemmäs ja seurata sormella viivaa, jonka joku on kerran piirtänyt paperille.

Graafisen betonin pintaan tallentuneet piirustukset ovat osa rakennuksen arkkitehtuuria. Ne eivät ole jälkikäteen lisättyä koristelua, vaan jo suunnitteluvaiheessa syntynyt ajatus siitä, miltä lapselle tarkoitettu ympäristö voisi näyttää.

Piirustusten tekijät, Ines Mikkonen, Ellen Sipilä ja Vuokko Takalo, olivat niiden syntyessä kahdeksanvuotiaita. Haastattelun aikaan he olivat 15-vuotiaita. Lapsuus on ehtinyt vaihtua nuoruudeksi, mutta päiväkodin betonipinnoissa heidän kädenjälkensä on edelleen näkyvissä, uusien lasten löydettävänä ja ihmeteltävänä.

Miten yhden tavallisen päivän aikana syntyneestä piirustuksesta voikaan tulla jotakin, joka jää elämään vuosikymmeniksi?

Nuoret taiteilijat vasemmalta oikealle: Vuokko Takalo, Ellen Sipilä ja Ines Mikkonen. Heidän kahdeksanvuotiaina tekemänsä piirustukset päätyivät osaksi Männistön päiväkodin graafista betonijulkisivua.

Männistön päiväkodin arkkitehtuurissa lasten piirustukset muodostavat osan rakennuksen graafista betonijulkisivua. Havainnekuva: PAVE Arkkitehdit Oy.

Kun käyttäjälähtöisyydestä tuli osa rakennusta

PAVE Arkkitehtien suunnittelema Männistön päiväkoti valmistui Kuopioon vuonna 2021. Suomen Hoivatilojen kanssa yhteistyössä toteutetun kilpailuehdotuksen lähtökohtana oli kantele, jonka modernina tulkintana rakennuksen leikkisä ja veistoksellinen hahmo avautuu.

Suunnittelussa korostuivat lapsen mittakaava, elämyksellisyys ja helposti hahmotettava ympäristö. Yksi rakennuksen omaleimaisimmista ratkaisuista syntyi kuitenkin lähes sattumalta.

PAVE Arkkitehtien toimistolla vietettiin Lapsi mukaan töihin -päivää. Samaan aikaan suunnittelijat pohtivat kilpailuehdotuksen rakennuksen alaosan ilmettä. Paikalla olleet lapset saivat kynät ja paperia sekä tehtävän piirtää kuvia päiväkotiin.

Syntyi pupuja, eläimiä ja jäätelötötteröitä. Lapsen maailmaa sellaisena kuin lapsi sen itse näkee.

Piirustukset herättivät suunnittelijoissa välittömän innostuksen.

Kuvassa vasemmalta Ellen Sipilä, Ines Mikkonen ja Vuokko Takalo omien piirustustensa äärellä Männistön päiväkodin työmaalla. Kahdeksanvuotiaina syntyneet piirustukset saivat pysyvän paikan rakennuksen graafisessa betonijulkisivussa osana prosenttitaidetta.

Lasten piirtämät hahmot, kuten puput, ajoneuvot ja eläimet, ovat saaneet pysyvän muodon graafisen betonin pintaan.

Voin kuvitella hetken toimistolla. Piirustuksia levitetään esille, niitä katsellaan ja joku huomaa mahdollisuuden, joka ei vielä hetkeä aikaisemmin ollut tullut mieleen. Tavallinen työpäivä saa uuden suunnan.

Kuvioiden kokonaisuuteen osallistui myös kuvataiteilija Markku Kolehmainen, jonka suunnittelemat karhuaiheet sekä Riikka Takalon suunnittelema, osassa eläinhahmoja näkyvä raidoitus täydentävät lasten piirustuksia rakennuksen betonipinnoissa.

Erityisen kiinnostavaa on, ettei lasten osallisuutta tarvinnut rakentaa erilliseksi tapahtumaksi valmiin suunnitelman ympärille. Lapset olivat paikalla, he piirsivät ja aikuiset havahtuivat näkemään piirustuksissa jotakin olennaista.

Lapsen kädenjälki pääsi osaksi arkkitehtuuria jo kilpailuehdotuksessa.

Tässä kiteytyy jotakin olennaista käyttäjälähtöisestä suunnittelusta. Osallisuus ei ole vain kuulemista tai mielipiteiden keräämistä. Parhaimmillaan se voi synnyttää ratkaisuja, joita ei olisi osattu etukäteen suunnitella.

Kenen näköinen on lapselle suunniteltu ympäristö?

Rakennettu ympäristö vaikuttaa siihen, miten koemme paikan ja oman suhteemme siihen. Lapsen näkökulmasta merkityksellisiä voivat olla aivan toiset asiat kuin aikuiselle.

Jokin meille lähes huomaamaton yksityiskohta saattaa olla lapselle kiinnostava, turvallisuutta tuova tai mielikuvitusta ruokkiva. Suunnittelijalta vaaditaan toisinaan ennen kaikkea kykyä kuunnella ja katsoa ympäristöä toisen silmin.

Miksi aikuisen pitäisi aina piirtää lapselle? Voisiko lapsen oma viiva olla sellaisenaan riittävän kiinnostava ja arvokas julkiseen rakennukseen?

Pave Mikkonen kertoo pohtivansa suunnittelutyössään totuttujen käsitysten kyseenalaistamista. Lasten piirustusten käyttäminen julkisivussa on tästä yksi esimerkki.

Kuvioissa näkyy piirtäjiensä erilaisuus. Viiva saa olla hapuileva tai varma, hahmo pieni tai suuri. Kaiken ei tarvitse olla samanmittaista eikä viimeisteltyä aikuisen kädenjäljeksi.

Graafinen betoni säilyttää lasten piirustusten omaleimaisen viivan ja yksityiskohdat osana kestävää rakennusmateriaalia.

Valmiissa rakennuksessa suuret puput erottuvat kauemmas. Pienemmät hahmot löytyvät vasta lähelle tultaessa. Katsomisen mittakaava muuttuu kulkijan mukana.

Siinä missä aikuinen hahmottaa rakennuksen kokonaisuutta, lapsi saattaa huomata betonipinnan pienen hahmon, tutun muodon tai kiinnostavan yksityiskohdan. Ehkä pysähtyä sen äärelle, osoittaa toiselle ja löytää seuraavan.

Voisiko juuri siinä syntyä kokemus siitä, että tämä ympäristö on tarkoitettu myös minulle?

Laadukas ympäristö ei muodostu pelkästään toimivista tilaratkaisuista ja kestävistä materiaaleista. Merkitystä on myös sillä, millaisen suhteen rakennus mahdollistaa käyttäjiensä ja ympäristön välille.

Männistössä betoni ei olekaan vain rakennuksen jalusta. Siitä tulee osa lapsen kokemusmaailmaa.

Männistön päiväkodin sisäänkäynnillä lasten piirustukset tulevat lähelle kulkijaa ja muodostavat tunnistettavan osan rakennuksen identiteettiä. Havainnekuva: PAVE Arkkitehdit Oy.

Kun piirustus saa pysyvän muodon

Lasten piirustukset olisi voitu toteuttaa rakennukseen monella tavalla. Männistössä ratkaisuksi valittiin graafinen betoni.

Graafisessa betonissa kuvio muodostuu betonipintaan elementin valmistuksen yhteydessä. Se ei ole jälkikäteen maalattu tai pintaan kiinnitetty kuva, vaan osa itse materiaalia.

Suunnittelussa tutkittiin betonin väriä, kiviainesta ja kuvioiden erottumista. Mallipalojen avulla haettiin sopivaa kontrastia, jotta piirustusten luonne ja viivan elävyys säilyisivät betonipinnassa. Yhteistyötä tehtiin PAVE Arkkitehtien ja Graphic Concreten kesken.

Männistön päiväkodin graafisen betonin yksityiskohtia. Betonipinnan ja kuvioiden välinen kontrasti tuo esiin piirustusten viivat ja pienetkin yksityiskohdat.

Graafinen betoni tarjoaa mahdollisuuden yhdistää rakennuksen materiaalinen kestävyys ja yksilöllinen kuvallinen ilmaisu. Kuvio voi perustua taiteilijan teokseen, valokuvaan, graafiseen aiheeseen tai kuten Männistössä, lapsen omaan piirustukseen.

Betoni mielletään usein vahvaksi, raskaaksi ja pysyväksi materiaaliksi. Lapsen piirustus puolestaan syntyy kevyesti, ehkä nopeasti, joskus vain hetken mielijohteesta.

Männistössä nämä kaksi erilaista maailmaa kohtaavat.

Hento, käsin piirretty viiva saa pysyvän muodon betonissa. Samalla rakennuksen pinta saa uudenlaisen, inhimillisen ulottuvuuden.

Myös graafisen betonin kuviot ovat osa rakennuksen prosenttitaidetta. Niissä taide ei ole rakennuksesta irrallinen elementti, vaan osa sen materiaalista ilmettä ja syntytarinaa.

Rakennus osana kasvamisen tarinaa

Männistön päiväkodin prosenttitaiteessa lapsuus, kasvaminen ja ajan kuluminen muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden.

Pääportaikkoon sijoittuvassa kuvanveistäjä Jarkko Liutun prosenttitaideteoksessa Elämän virta lapsi painaa kätensä rakennuksen seinään. Vastakkaisella puolella käsi kurkottaa kohti laivaa. Värikkäistä alumiinikiekoista muodostuva virta kuvaa elämän vaiheita, laiva matkaa kohti tulevaa. Teos on nähtävissä myös artikkelin lopussa olevalla videolla.

Teoksen symboliikassa on jotakin koskettavaa. Kasvamiseen kuuluu vähitellen irti päästäminen ja omaan suuntaan kulkeminen.

Samaan aikaan rakennuksen graafisissa betonipinnoissa on säilynyt aivan todellisten lasten kädenjälki.

Liutun Elämän virta ja graafisen betonin kuviot ovat erillisiä taiteellisia toteutuksia, mutta niiden välille syntyy luonteva ajatuksellinen yhteys. Toinen kertoo kasvamisesta vertauskuvien kautta, toinen säilyttää konkreettisen hetken lapsuudesta.

Lasten alkuperäiset piirustukset muuttuivat pysyväksi osaksi Männistön päiväkodin julkisivua. Graafinen betoni säilyttää piirustusten persoonallisen viivan ja yksityiskohdat betonipinnassa.

Männistön päiväkodissa on kahdeksan päiväkotiryhmää ja paikkoja noin 160 lapselle. Puu, betoni, orgaaniset muodot ja rakennuksessa kulkeva taide muodostavat ympäristön, jossa toimiva arki ja mielikuvitus voivat kohdata.

Rakennuksen käyttäjät vaihtuvat vuosien myötä. Uudet lapset aloittavat päiväkotitaipaleensa, kasvavat ja jatkavat aikanaan eteenpäin.

Ajattelen jälleen Inestä, Elleniä ja Vuokkoa.

Haastattelun aikaan he olivat 15-vuotiaita. Kenties heidän tapansa piirtää on muuttunut ja tulevaisuuden suunnitelmat alkaneet hahmottua. Samaan aikaan heidän kahdeksanvuotiaina piirtämänsä hahmot jatkavat omaa hiljaista elämäänsä Männistön päiväkodin betonipinnoissa.

Uusi päiväkotilapsi ei välttämättä tiedä, kuka pupun tai jäätelötötterön on piirtänyt. Hänelle se voi olla vain ilahduttava löytö, tuttu muoto, pieni pysähdys matkalla sisään.

Eikä hänen tarvitsekaan tietää.

Markku Kolehmaisen suunnittelema karhuaihe, Riikka Takalon suunnittelema eläinhahmojen raidoitus ja lasten piirustukset kohtaavat samassa graafisen betonin pinnassa. Erilaiset kuvalliset ilmaisut muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.

Rakennushankkeen onnistumista arvioidaan monin tavoin. Toimivuus, kustannukset, kestävyys ja pitkä käyttöikä ovat perustellusti keskeisiä tavoitteita. Niiden rinnalla on kuitenkin myös vaikeammin mitattavia arvoja: paikan tunnistettavuus, käyttäjien kokemus osallisuudesta ja rakennuksen kyky synnyttää merkityksellisiä kohtaamisia.

Männistön päiväkoti osoittaa, miten pienestä ajatuksesta voi syntyä rakennukselle oma, tunnistettava identiteetti. Kun käyttäjien näkökulma otetaan mukaan jo suunnitteluvaiheessa ja toteutetaan osaksi kestävää rakennusmateriaalia, sen merkitys voi ulottua kauas alkuperäistä hetkeä pidemmälle.

Projektitiedot
Arkkitehtuuri: PAVE Arkkitehdit Oy
Pääsuunnittelija: Pave Mikkonen
Rakennussuunnittelija: Riikka Takalo
Kuvio: Lasten piirustukset ja Markku Kolehmaisen suunnittelemat kuviot, prosenttitaide
Graafinen betoni: Graphic Concrete Oy
Rakennuttaja: Suomen Hoivatilat Oyj
Tilaaja: Kuopion kaupunki
Elementtivalmistaja: Rudus Ämmän Betoni Oy
Osoite: Männistönkatu 13, Kuopio, Suomi
Rakennustyyppi: Päiväkoti
Valmistumisvuosi: 2021

Graafisen betonin prosenttitaiteen kuvioiden tekijät: Ines Mikkonen, Ellen Sipilä, Vuokko Takalo, kuvataiteilija Markku Kolehmainen sekä Riikka Takalo (eläinhahmojen raidoitus)
Muu prosenttitaideteos: Elämän virta, kuvanveistäjä Jarkko Liuttu